Vaikka lasten fyysinen kurittaminen on Suomessa - täysin syystä - ollut kokonaan kiellettyä vuodesta 1984 lähtien, elää harhaluulo fyysisen kurittamisen tarpeellisuudesta vahvana edelleen.
Netissä on viime päivinä käynyt vilkaskin keskustelu aiheesta ja kommenttien perusteella keskustelu todellakin on tarpeen edelleen: Virheellistä käsityksiä riittää oikaistavaksi. Tietoa fyysisen kurituksen vaikutuksista löytyy muun muassa nettisivustolta alalyolasta.fi
Esimerkiksi se, että juuri sinä olet saanut selkääsi lapsena, eikä mielestäsi jättänyt traumoja vaan ihan hyvä sinusta tuli, ei ole koko totuus. On paljon lapsia, nuoria ja aikuisia, joille fyysinen kurittaminen on jättänyt isotkin jäljet.
Niin henkinen kuin fyysinenkin kuritus (syyllistäminen, haukkuminen, eristäminen, tukistaminen, luunapit, selkäsauna, jne) muun muassa tutkimuksien mukaan heikentävät lasten oppimiskykyä, lisäävät lasten agresiivisuutta, itsetuhoisuutta, masennusriskiä, rikollisuutta. Lista on pitkä.
Monien kokemuksien sekä Heikki Sariolan (Lastensuojelun Keskusliitto) mukaan useimmiten kyse on siitä, että vanhemmat hermostuvat, menettävät malttinsa ja purkavat omaa turhautumistaan lapseen kohdistuvalla väkivallalla eikä siitä, että johdonmukaisesti pyrittäisiin väkivallalla muokkaamaan lasta toivotun laiseksi.
"Jos hermo meinaa pettää lapsikatraan kanssa, itsensä syyllistämisen sijaan kannatta etsiä parempia kasvatuskeinoja vaikka ammattilaisen avulla, sanoo Sariola."
Lapsi on ihminen siinä missä aikuinenkin. Oikeus hyvään ja väkivallattomaan elämään on yksi lapsen perusoikeuksia. Se on kirjattu myös YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.
On myös todettu, että pitkäaikaissairailla lapsilla on suurempi riski joutua väkivallan (johon myös fyysinen kurittaminen kuuluu) kohteeksi kotona ja kiusatuksi koulussa. He kokevat väkivaltaa kaksi kertaa useammin kuin terveet lapset. Riski on erityisesti suuri lapsilla, joilla on ADHD tai samankaltaisia vammoja ja joita sekä vanhempien että ammattilaisten on vaikea ymmärtää.
Traumat, jotka niin fyysisestä kuin henkisestä väkivallasta jäävät, ovat nimenomaan sitä, kun vielä aikuisenakaan ei osaa kohdata negatiivisia kokemuksia ja tunteita ilman ahdistusta ja hermojen menetystä. Se on sitä kun aikuisen ja vanhemman kyky auttaa lasta hädän hetkellä katoaa. Kun lapsen kiukun iskiessä vanhempi menettää hermonsa ja taantuu lapsen tasolle. Järkevän käyttäytymisen, lapsen auttamisen tilanteen yli, opettamisen ja keskustelun sijaan, vanhemmassa nousee enemmän ja vähemmän esiin raivo ja halu satuttaa lasta.
Niin aikuinen kuin lapsi tarvitsivat apua negatiivisten tunteiden hallinnassa. Jonkun kertomaan miten tilannetta voisi ennalta ehkäistä, miksi lapsi ylipäätään tekee tai käyttäytyy niin kuin käyttäyy.
Fyysinen kuritus ei ole koskaan vain perheen sisäinen asia. Se on rikos ja sellaisena sitä tulee käsitellä. Apua on saatavilla, uskalla kysyä.
Kuinka väkivallan kurinpitona hyväksyvät näkevät sen toimivuuden ja johdonmukaisuuden? Minkä ikäiselle ja mistä teosta luunappi on ok? Entäs tukkapölly? Läimäsy? Selkäsauna? Koivuniemen herra? Millä asteikolla voimakkuus? Kuka sen määrittää? Entäs jos lapsi ei senkään jälkeen tottele?
Niitäkin lapsia riittää, joilla kapinahenki ja ongelmakäyttäytyminen vain lisääntyy, vaikka osa pelkää väkivaltaa ja osalla on suuri tarve miellyttää vanhempiaan ja hakea hyväksyntää kaikesta huolimatta.
Niin, että kun lapsi ei tottele, lisää vain? Vähän voimakkaammin ja useammin? Entäs sen jälkeen? Vielä lisää? Vai vaihdetaanko keinoa väkivallasta johonkin muuhun - kuten keskusteluun ja empatiaan? Jos vaihdetaan, miksei sitä voitu jo alun perin kokeilla?
Jos ei vaihdeta, milloin fyysinen kurittaminen sitten mielestänne muuttuu pahoinpitelyksi?
Elina Lappalainen
